fbpx

Work goes happy

Blogit

Jumppaa egosi tiimiin sopivaksi

Tiimisynergia ei noudata perinteistä matematiikkaa, siinä 1 + 1 = 3, eli kun sinä syötät ja minä donkkaan, niin koriverkot ovat jatkuvasti rullalla. Synergiassa ihmisillä on toisiaan täydentäviä taitoja, joita he eivät pidä vakan alla, vaan opettavat niitä mieluusti toisille. Koska oma ego on jumpattu korkeintaan keskikokoiseksi, kaverin ideoissa on järkeä ja ohjeita kannattaa kuunnella. Isoegoinen kokee toisen hyvänkin idean uhaksi omalle erinomaisuudelleen ja mieltää toisen puheenvuoron kiusalliseksi katkoksi omalle monologilleen. Kun kaikki arvostavat kavereitaan, päästään dialogiin, jolloin yhdessä voidaan kastella ajatusten ituja ja kasvattaa mahtavan hedelmällinen luovuuden puu. Yhdessä sitten kauniina kesäpäivänä istutaan piknikillä nurtsilla, ihastellaan yhteistä aikaansaannosta, muistellaan mestaruusjoukkuetta ja juhlitaan hillitöntä nousukäyrää.

Kiusaamisen kasvualustoja työpaikalla ovat heikko pomo ja epäselvä työtilanne. Kun yt-neuvottelut ovat tulossa, alkavat huhut liikkua: ”kuulemma ovat kolmoskerroksesta vähentämässä porukkaa, ties vaikka olisivat Karin porukkaa karsimassa?” Pelokkaat ja heikosti informoidut duunarit alkavat juoruilla, he alkavat liittoutua ja erottautua Karin mahdollisesti irtisanomisuhan alla olevasta porukasta, jokainen tahtoo itselleen pelastusrenkaan, viimeisen mahdollisuuden tai vahvan puolustajan. Epätoivo pahenee, kun tilanne pitkittyy, selän takana vilahtelevat puukot ja hymyt kiristyvät.

Pikkupomot ilmaantuvat piiloistaan heikon johtajan työpaikalla. Heikolla johtajalla puuttuu kyky sanoa selkeästi ja jämäkästi, hän tahtoo olla kaikille kiva, kerää ympärilleen hännystelijöiden huonoillekin vitseille nauravan klubin, jonka paisteessa heikkokin johtaja tuntee olevansa aika pätevä ja pidetty. Johtaja ei aina voi olla pidetty, johtajuus on yksinäistä hommaa, johon kuuluu kyky kestää yksinäisyyttä ja ristiriitoja. Pahin tilanne syntyy kun hoitoalalla hoitajasta tehdään puolipakolla ylihoitaja ja hänelle annetaan puolipakolla hallinnollista valtaa. Uusi johtaja yrittää kertoa, että hän on sama Helena kuin ennenkin, mutta hän ei ole pomona enää koskaan sama Helena. Johtaja joutuu puuttumaan huonosti tehtyyn työhön, hän joutuu hankautumaan vereslihalle duunareiden ja ylimmän johdon välillä ja vaikka kuinka yrittää olla kiva ja oikeudenmukainen, niin kaikki eivät tykkää ja takarivin huutelijat asettavat paineita.

Kiltin työmyyrän, joka on nostettu puolipakolla johtoasemaan, on mahdoton tajuta, että häntä ei kaikki pidä hyvänä johtajana ja hänen päätöksiään arvostellaan, vaikka hän on varmasti uhrannut pomon hommiin yökaudet ja päiväkaudet. Ehkä tämän takia pomoksi hakeutuu joskus täysin vääriä tyyppejä, joiden selvästi tärkein motiivi on saada valtaa, päästä pätemään ja osoittamaan valtaansa ja nauttimaan johtamisen materiaalista herkuista. Heikolla itsetuntemuksella ja vähäisellä elämänkokemuksella ja vääristyneillä arvoilla on mahdoton onnistua pomona. Fiksuimmat duunarit äänestävät jaloillaan ja huonoille vitseille kovaäänisesti nauravat keskinkertaisuudet jäävät uppoavaan laivaan, kun muitakaan pestejä ei ole tarjolla.

Professori Robert I. Sutton on tutkinut tunteiden ilmaisua erilaisissa organisaatioissa. Valitettavan usein työyhteisöistä löytyy ihmisiä, jotka kohtelevat toisia täysin ala-arvoisesti. Työtovereille jää usein ahdistunut, uupunut, loukattu tai epätoivoinen olo. Hauskasti

Stanford University School of Engineeringin johtamistieteen professori Robert I. Sutton on luokitellut neljä erilaista kusipäisyystyyppiä: machiavellisti, avoin kusipää, joka ei edes yritä piilotella omaa kusipäisyyttään, selkäänpuukottaja, jonka jäljiltä saat nyppiä pitkään tikareita selästäsi, mitätöijä, joka käyttäytyy kuin sinua ei olisi olemassa ja kusipää, joka ei itse tajua käyttäytyvänsä kusipäisesti. Itsetuntemus ja rehellisyys ovat vuorovaikutuksen peruspilarit. Siksi häijy tyyppi, joka on mielestään kiva ja avulias, mutta todellisuudessa runttaa toisen maanrakoon, on kaikkein vaarallisin tyyppi.

Hyvä ohjesääntö on kunnioittaa toisen tunteita, se mitä tunnet, on totta. Jos koet tulleesi loukatuksi, sinulla on oikeus siihen. Kukaan ei voi vähätellä ja mitätöidä tunteitasi. Machiavellistillä on kiusaamisorganisaatiossa niin vahva valta, että hän tietää pystyvänsä käyttäytymään kuinka ilkeästi tahansa, mutta ylimmän johdon takia häntä jopa kannustetaan häijyyteen. Hän on kusipää, mutta meidän oma kusipää. Hänelle on annettu oma ruutu hoidettavaksi, jonka hän tympeällä tyylillään hoitaa, mutta niin kauan kuin raha kilahtaa tilille ja tulosta tulee, ei väärinkäytöksiin puututa. Alaiset pelkäävät, ahdistuvat, masentuvat ja ajavat itsensä loppuun machiavellistin puristuksessa, harvalla on mahdollisuus äänestää jaloillaan. Machiavellistillä on tavallisesti pari häijyä, ahmedahnetyyppistä apulaista, tuntosarvet ylhäällä konttorin käytävillä vakoilevaa tarkkailijaa, jotka heti kertovat machiavellistille mahdollisista omilla aivoillaan ajattelevista tyypeistä tai kapinan iduista, jotka on pysäytettävä alkuunsa.

Ahdistava työpaikka on täynnä tabuja, joista ei puhuta tai heti tulee rankkua. Pomon kaverit saavat enemmän, heiltä ei vaadita ja heidän velttoiluaan katsotaan läpi sormien. Jos et ole machiavellistin lähipiirissä, sinun on hyväksyttävä väärinkäytökset tai lähdettävä kävelemään. Kun ihminen joutuu vuosikaudet korruptoimaan sielunsa, hän muuttuu duuniin laahustavaksi zombiksi, kadottaa elämänilonsa, moni tarttuu pulloon ja lopettaa yrittämisen.

Hyvällä työpaikalla kaikilla on oikeus asemasta riippumatta tulla kuulluksi, tulla arvostetuksi ja hänellä on oikeus vaikuttaa oman työn tekemisen tapaan. Opettajan puhuvat hankehumpasta, jolloin erilaisia hankkeita ja rojekteja tiputellaan tiiviiseen tahtiin tunnollisten opettajien niskaan ja kun itse työssä ja paperihommissakin on riittävästi hommaan, niin hankehumppa katkaisee kamelin selän lopullisesti. Hyvä pomo paikalla yhteisessä kahvipöydässä, konehuoneella ja tehdassalissa, hän kuuntelee kahdella korvalla ja puhuu yhdellä suulla, eli 2:1:een. Hän kestää kritiikkiä, hän toimii aina duunarin puolella, laittaa tarvittaessa hankehumppahanan kiinni, hän on rento ja vakava samaan aikaan, hän tekee tarvittaessa vaikka alaisten hommat loppuun, että rekka saadaan liikkeelle, hän kantaa vastuun, mutta pystyy erottelemaan oman vapaa-ajan ja työajan niin hyvin, että jaksaa toimia pomona. Kun pomo väsyy, niin korttitalo kaatuu. Hyvä pomo on oikeastaan niin kiva tyyppi, että alaiset painavat vaikka ylitöitä, ettei pomoparka jäisi pulaan. ”Pakko meidän on Helenaa auttaa, ei se ilman meitä pärjäisi.” Vastuu onnistumisesta on kaikilla, ei ole vanhanaikaista me duunarit ja nuo herrat -ajattelua, ollaan päästy lähemmäs kolmekymppisten suosimaa matalaa organisaatiota, jossa luukuttaminen on lopetettu, henki on hyvä ja jossa onnistumisista nautitaan yhdessä ja epäonnistumisista kannetaan vastuu porukalla.

Kirjoittaja, sosiaalipsykologi Janne Viljamaa puhuu Unelmien työpäivän webinaarissa 7.12 otsikolla Jumppaa ego tiimiin sopivaksi, Viljamaan 14. kirja psykologiasta: Itsetunnon voima ilmestyy tammikuussa 2022, katso janneviljamaa.com