Work goes happy

Blogit

Hirveä häpeä

Häpeä voi olla huimiin suorituksiin auttava polttoaine, tai inhimillisen kasvun estävä loinen

Ihminen, joka ei häpeä, on vaarallinen. Oxfordin yliopiston professori Kevin Dutton on arvellut, että toimitusjohtajista on psykopaatteja neljä prosenttia, kun normaaliväestöstä heitä on prosentti. Duttonin mukaan eniten psykopaatteja on juristeissa, kirurgeissa ja toimitusjohtajissa ja vähiten lääkäreissä, omaishoitajissa ja opettajissa. Häpeämättömiä psykopaatteja ei kiinnosta alat, joissa ei ole valtaa, rahaa, seksiä, eikä kimallusta. Auttaminen pelastaa maailman, mutta ei ole seksikästä.

Häpeä on yksi ihmisen perustunteista. Se liittyy epäonnistumiseen ja virheen tekemiseen. Häpeä on syyllisyyden lähisukulainen. Syyllisyys on häpeää helpompi tunne työstettäväksi, koska häpeä voi olla kuin valtava ja hahmoton möykky, limainen ameeba, josta ei oikein saa otetta. Syyllisyys kohdistuu johonkin tekoon ja siitä voi tarttua helpommin kiinni ja ehkä hyvittää sen. Pahoja tekoja tehnyt kokee syyllisyyttä ja hyvittää niitä rukoilemalla, ruoskimalla itseään, näännyttämällä itseä paastoten ja almuja köyhille jaellen. Joka kerta kamala syyllisyyden tunne helpottuu. Syyllisyyttä koetaan jostain teosta tai tekemättä jättämisestä. Miksi olin niin paljon töissä, kun lapset olivat pieniä? Nyt ne eivät enää tunne minua ja en saa heihin enää kontaktia.

Häpeä voi olla käyttövoimaa. Kun en lapsena saanut mitä halusin, niin sisuunnuin ja päätin näyttää maailmalle. Häpeä voi pakottaa ottamaan elämästä niskalenkin. Häpeä en anna lupaa luovuttaa, ennen kuin omat saavutukset on saavutettu ja oma paikka maailmasta on napattu. Koska häpeä on saanut tuntemaan voimakasta alemmuutta, hyvinkin menestynyt ihminen ei pysty nauttimaan menestyksestään. Hän uskoo onnistuneensa viekkaudella ja vääryydellä. Menestyksen huipullakin on tunne siitä, että onnistuminen ei ole omaa ansiota.

Häpeä voi jättää ikuisen itsetuntovaurion. Hän ei koskaan koe olevansa yhtä hyvä kuin muut. Kun häpeä liimautuu osaksi identiteettiä, se saa tarkastelemaan muita ihmisiä henkisestä poterosta. Kaikki, mitä muut tekevät, vaikuttaa hienolta ja kaikki mitä itse tekee, on arvotonta. Arvottomuus saa tekemään tyhmiä valintoja, rakastumaan vääriin ihmisiin, tarttumaan vaatimattomaan vaihtoehtoon ja lopettamaan yrittämisen.

Häpeä on kuin riippuvuus, josta voi viime kädessä vain itse parantua. Kun ihminen on tullut häpeästä riippuvaiseksi, hän ei osaa enää olla ilman sitä. Hän ei pysty olemaan samalla tasolla muiden kanssa. Hän tahtoo olla huonompi. Hän on masokistisesti riippuvainen häpeästä. Hän rypee siinä kuin sika, nauttii siitä oudolla tavalla ja ihailee niitä, jotka kokee itseään paremmaksi. Häpeävä tarvitsee paremmin pärjäävän, kauniimman, menestyneemmän, kauniimman, rikkaamman ja fiksumman ollakseen muita huonompi. Myös itseensä ihastunut narsisti tarvitsee häpeäänsä käpertyneen pieniegoisen ihailijakseen.

Herkkä syyllistyy jopa ajatuksistaan, vaikka ronskinpuoleiset ajatukset esimerkiksi ilkeää ihmistä kohtaan ovat terveen ihmisen merkki, kun eivät johda pahoihin tekoihin. Mielessään jokaisen pitäisi saada olla vapaa, mutta häpeävän mieli on miehitetty ja miinoitettu. Vanhemman ja vauvan katsekontakti ja vauvan hyvänä pito opettavat vauvalle, että tämä on hyväksytty ja rakastettu. Kun joudumme niiden ihmisten hylkäämiksi ja laiminlyödyiksi, joiden pitäisi rakastaa meitä, aivot reagoivat tähän kuin fyysisen kipuun.

Häpeä mahdollistaa inhimillisyyden

Häpeä on arvokas tunne, sillä se estää meitä tekemästä pahaa toisille. Siksi onkin pelottavaa, että psykopaatti ei häpeä. Hän on täysin empatiakyvytön narsisti, joka voi saada jopa mielihyvää toisen nöyryyttämisestä. Sadisti saa mielihyvää toisen tuskasta. Masokisti antaa kohdella itseään kaltoin ja voi nauttia kivusta. Sadisti ja masokisti ovat kuin käsi ja hansikas. Ongelma häpeästä tulee vasta kun häpeän tunteet ovat jo vauvalla niin vahvoja, että ne estävät vuorovaikutuksen ihmisten kanssa ja saavat häpeävän ryömimään kuoreensa. Arvion mukaan erityisherkkiä meistä on jopa joka viides. Herkkä kärsii sosiaalisista paineista voi kääntää ne fyysisiksi oireiksi, kuten päänsäryksi, vatsaoireiksi ja verenpaineeksi ruumiiseensa. Erityisherkkä on ympäristönsä tunnemittari, joka reagoi yhteisön paineisiin uhraten itsensä.

Introverttien, omissa oloissaan viihtyvien on havaittu olevan ekstrovertteja esiintyjiä herkempiä. Introverteillä ja maan hiljaisilla on äänekkäimmät mielet. He pysyvät pois valokeilasta, mutta voivat vaikuttaa maailmaan keksijöinä, suunnittelijoina, kirjailijoina, tutkijoina ja muina taustalla pysyvinä ajattelijoina. Häpeävällä on tavallisesti vahva yhteys muiden tunteisiin. Hän on riippuvainen muiden hyväksymisestä. Hän tahtoo olla kuten muut. Häpeävällä on usein vahva myötähäpeätaipumus empatiakyvyn takia. Empaattinen eläytyy muiden tunteisiin, kokee surua, kun muut tuntevat, kokee iloa, kun muut iloitsevat. Kun toinen munaa itsensä, tunnemme myötähäpeää. Mitä läheisempi ihminen on meille, sitä voimakkaampi myötähäpeä. Vähän vieraammat ihmiset voivat jopa iloita toisen epäonnistumisesta. Toisen munauksessa on parasta se, että se ei osunut omalle kohdalle. Ilkeän on vaikea peittää vahingoniloaan ja yrittää esittää tuntevansa myötähäpeää, vaikka salaa hykertelee toisen epäonnelle.

Kirjoittaja, sosiaalipsykologi, tietokirjailija Janne Viljamaa, toimii psykologian lehtorina ammattiopistossa ja on kirjoittanut 11 kirjaa psykologiasta, mm. narsismista, haastavista lapsista, aggressiosta ja riippuvuuksista. Syyskuussa 2018 ilmestyy Viljamaan 12. kirja Hirveä häpeä (Atena). Viljamaa puhuu otsikolla Hirveä häpeä WGH-tapahtumassa 15.3 klo 12.30.


Kirjoittaja

Janne Viljamaa, Sosiaalipsykologi

Tutustu asiantuntijaan


Asiantuntijan muut kirjoitukset