Work goes happy

Esa Lehtinen

Tilaa Asiantuntija

Esa Lehtinen

Esa Lehtinen (FM, MBA) on kokenut konsultti ja yritysvalmentaja sekä tulisieluinen ihmislähtöisen johtamisen esitaistelija. Hän on valmentanut lukuisissa erilaisissa ja erikokoisissa organisaatioissa niin Suomessa kuin myös Baltiassa ja Keski-Euroopassa yli 20 vuoden ajan erityisalueinaan johtaminen, esimiestyö sekä henkilöstön vuorovaikutus- ja yhteistyötaitojen kehittäminen. Esa Lehtinen perusti oman koulutus- ja valmennusalan yrityksensä Koulutuspalvelut Esa Consultingin vuonna 1995. Sitä ennen hän työskenteli monissa koulutusalan yrityksissä ja oppilaitoksissa kouluttajana ja konsulttina. Lisäksi vuodesta 2005 lähtien hän on toiminut osakkaana ja toimitusjohtajana Virossa ja muissa Baltian maissa toimivassa konsultointiin ja johtamisvalmennuksiin keskittyneessä yrityksessä. Hän on kirjoittanut vuosien aikana lukuisia johtamiseen ja työyhteisön toimintaan liittyviä lehtiartikkeleita. Tämän lisäksi hän on vuodesta 2012 kirjoittanut johtamiseen ja työelämän ilmiöihin keskittynyttä ”Konsultin jaarituksia”-blogia, joka on vähitellen noussut Suomen tunnetuimpien alan blogien joukkoon.

Kiinnostuitko asiantuntijasta?

Pyydä tarjous tapahtumaasi.

Pyydä tarjous

Teemat:

  1. Johtaminen ja esimiestyö
  • Lean-johtaminen
  • Uuden ajan johtaminen
  • Arvojohtaminen
  • Johtaminen kansainvälisessä toimintaympäristössä
  • Tunnejohtaminen ja tunneosaaminen
  • Johtamisen haasteita (esim. etäjohtaminen, itsensä johtaminen, irtisanomistilanteet, johtajana jaksaminen ja kehittyminen, työpaikkakiusaaminen)
  • Inspiroiva johtaminen vs. latistava johtaminen
  1. Yhteishenki ja vuorovaikutus
  • Hyvä ja vuorovaikutteinen työyhteisö
  • Oman työyhteisön hengen nostaminen
  • Tunneäly työelämässä
  • Työpaikkamarisijat ja muut häiriköt – miten toimia heidän kanssaan?
  • Erilaiset roolit työyhteisössä