fbpx

Work goes happy

Blogit

Vuoden 2024 pitkäaikaisennuste

Odotettavissa ensi viikolla:Maanantaiaamuna hehkuu koko varoituskartta punaisella informaatiotulvan riskin vuoksi.
Tiistaina on luvassa vaihtelevaa kärttyisyyttä jatkuvien keskeytyksien takia,
ja keskiviikon vastaisena yönä on odotettavissa painajaismyrskylukemia.
Keskiviikkona aamusta alkaen katkematonta palaveriputkea ja jatkuvaa suorittamista iltaan asti.
Torstaina on luvassa kovan stressin vaara, erityisesti seuraavan aamuyön aikana katkeilevaa herkkäunisuutta.
Perjantaina on odotettavissa puoliärtyisyyttä, iltapäivästä eteenpäin jopa jatkuvampaa ärtyisyyttä.
Lauantaina moninpaikoin huonotuulisuutta ja paikoin jopa erittäin huonotuulisuutta.
Sunnuntaina jo seuraavaa viikkoa kohti kiristyvää hermoa ja seuraavana yönä paikoitellen hengenlähdön vaara.

Jos pitkäaikaisennusteesi kuulostaa tältä alkaneeseen vuoteen, on enemmän kuin suositeltavaa pikaisesti pohtia, miten saataisiin seuraavaan viikkoon ja tämän vuoden kausiennusteeseen lisättyä hieman positiivisemman puoleista virtausta?

Ensimmäinen asia, joka helpottaa ennusteesi näkymiä, on oman tavoitteen ja suunnan täsmentäminen. Tavoitteen tulee olla sinulle merkityksellinen ja oman arvomaailman kanssa ristiriidaton. Kun tavoite ja suunta on selvillä, on kaikista sinun aistejasi houkuttelevista ärsykkeistä helpompi tehdä jokapäiväisiä valintoja, mitä ottaa päiväohjelmaan mukaan ja mistä houkuttavista tarjouksista kieltäytyy, koska ne eivät aidosti vie omaa tavoitetta kohti. Informaatiotulvan riskinhallinta on täysin omissa käsissäsi. Tänä aikana, kun olemme jatkuvan uuden informaation ympäröimiä, tulee sinun valita ne kanavat, joita seuraat aktiivisesti, ja karsia ne joille et anna aikaa, kuin vasta sitten, jos sitä merkityksellisemmiltä asioilta jää yli. Yleensä siis ei, koska aikaa meillä kaikilla on käytössä vain 24h vuorokaudessa, josta keskimäärin kolmannes on hyvä varata nukkumiseen. Erityisesti on tärkeää, että löydät sinulle parhaiten sopivat keinot siihen, ettei mikään kanava häiritse keskittymistäsi olennaisimpaan menossa olevaan tehtävään ja siten ruoki muutenkin ärsyketulvasta heikentyneen keskittymiskykymme heikentymistä entisestään.

Kun tavoite on auringonkirkas, ajottainen puolipilvisyys taivaalla ei häiritse, koska tiedät, että sinulla on keinot tehdä valintoja, jotka pitkällä tähtäimellä johtavat sinut tavoitteeseen. Ja sitä paitsi poutapilvet ja pieni sade jopa virkistävät välillä. Pieniä kuuroja varten oletkin varmasti varautunut kevääseen iloisen värisellä sateenvarjolla ja kenties kumisaappailla. Pakkasen ja vastatuulen yltyessä arvaamattoman kovaksi, on taasen hyvä pysähtyä pitämään pieni tauko ja tarkistaa onko suunta oikea ja varusteet riittävät. Yleensä pahimmat myrskytuulet ovat ajoittaisia, ja rauhoittuvat suhteellisen nopeasti. Joskus toki matkaan saattaa tulla pidemmän epävakaisuusrintaman vuoksi mutkia, joista voi oppia paljon tai jotka voivat johtaa jopa pohtimisen jälkeen matkan suunnan muuttamiseen tai kiertotien käyttämiseen.

Koska hyvinvointi muodostuu tekemisten ja olemisen tasapainosta, sopiva päivämatka tavoitetta kohti on sellainen, että nautit siitä ja sinulle jää aikaa myös palautua, sillä kaikkea muuta voivat sade ja myrskytuulet ajoittain häiritä, mutta palautumiselle tulee varata aikaa päivittäin. Palautumiseen varatulla ajalla mahdollistat itsellesi paremman keskittymisen ja vakaamman unen, ja sen, että painajaisunet sydämentykytyksineen pysyvät loitolla makuuhuoneestasi. Kun nukkuu hyvin, niin silloin on helpompi tehdä parempia valintoja myös syömisen ja liikkumisen suhteen. Kaikkeen muuhunkin päätöksentekoon on toki enemmän energiaa, jolloin tulee keskimäärin tehtyä paremmin tavoitteeseen pääsyä tukevia valintoja, joista on hyvä pysähtyä myös kehumaan itseään aika ajoin. Positiivinen palaute ruokkii seuraavankin päivän auringonnousua ja oman itseluottamuksen kehittymistä valitsemaasi merkityksellistä tavoitetta kohti.

Jos sinusta tuntuu, että oman suunnan ja tavoitteen selvittämisen tiellä on juuri tällä hetkellä laaja ukkosrintama tai talven ennätyspakkaset ovat jäädyttäneet oman ajattelun, on mentaalivalmentajalla sinulle useita hyviä kysymyksiä, joiden avulla voit löytää viisauden ja ratkaisut itsestäsi. Paremman sääennusteen laadintaan sinulla on siis jo paljon vastauksia sisälläsi, ja niiden keinojen pohtimiseen kannattaa käyttää omaa ja tarvittaessa myös valmentajan kanssa yhteistä aikaa. Mentaalivalmentajaan kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä, mikäli koet tarvetta kirkastaa oman tai työyhteisön suuntaa, tavoitetta tai toimintatapoja. Joskus jo muutamakin avartava kysymys kirkastaa ajattelua, ja joskus tarvitaan vähän pidempiä, juuri sinulle tai työyhteisöllesi räätälöityjä ratkaisukeskeisiä valmennusjaksoja seurantoineen.

Paljon hyviä pieniä päivittäisiä valintoja, myötätuulta tavoitteita kohti, ja juuri sinulle sopivinta sääennustetta tälle vuodelle toivottaen!

Mentaalivalmentaja
Hanna Häppölä
Suomen Mentaalivalmennus Oy