Work goes happy


Työpäivien aktiivisuus osana yrityksen arvoja
Veera Lehmonen, toimitusjohtaja, Cuckoo Workout

Veera Lehmonen, toimitusjohtaja, Cuckoo Workout

Kirjoitettu: 19.2.2019 klo 06:00

Aktiivisen arjen tärkeys ja istumisen haitat ovat olleet pinnalla jo useamman vuoden. Useat tutkimukset toteavat aktiivisuuteen panostamisen olevan myös yrityksille taloudellisesti kannattavaa. Suurimpana haasteena on useimmiten aktiivisuuden sisäänleipominen työpaikan päivittäiseen arkeen. Kiireen keskellä tulee usein luontaisesti valittua portaiden sijasta hissi ja taukotreenaaminen on monelle uutta ja hieman pelottavaakin.

Pysyviin muutoksiin tarvitaan vahvaa sitoutumista – aktiivisuudesta on tultava tapa. Harvempi jättää hampaat harjaamatta kiireen vuoksi, mutta kuinka arkiaktiivisuudesta tehtäisiin hampaiden pesun kaltainen tapa?

Kun tavoitteena on lisätä tuloksellisuutta hyödyntäen arkiaktiivisuutta, on aktiivisuus ja hyvinvointi asetettava osaksi yrityksen arvoja. Arvojen on taas tultava esiin konkreettisina tekoina arjessa.

Kun johto kannustaa omilla toimintatavoillaan hyvinvointitekoihin on pohja sille mahdollistettu. Tämän jälkeen kuvaan astuu joukon voima, jolloin esimerkiksi taukotreenejä aristelevan henkilön on helpompi lähteä mukaan jumppaamaan tai nousta portaat muiden mukana. Yhtäkkiä kakku on tehnyt kuperkeikan ja aktiivisuudesta tullut tapa. Paikallaan jököttäminen onkin yksinäistä tylsää puuhaa.

Viisi askelta hammasharjamissioon:

  1. Johto ottaa hyvinvointiteot osaksi strategiaa ja asettaa niille tavoitteet
  2. Johto toimii esimerkkinä
  3. Esimiehille asetetaan tavoitteet hyvinointitekojen jalkkauttamiseksi ja heitä palkitaan siitä
  4. Hyvinvointiteot ovat pieniä arkisia muutoksia kuten taukotreenit, portaiden käyttö ja työasennon vaihtelu
  5. Loppu jää yksilön vastuulle

Jokainen voi itse miettiä, mikä on seuravaa mikromuutos, jonka ottaa seuraavaksi hammasharjamissioksi.

Veera Lehmonen, toimitusjohtaja, Cuckoo Workout

Tilaa uutiskirje