fbpx

Work goes happy

Blogit

Rehellisyys erottaa voittajat luusereista

En pysty laskemaan niiden kertojen määrää työuraltani, jolloin olen kertonut valkoisen valheen. Joskus valkoisten valheiden kertominen on ollut keino suojella edustamaani yritystä ja toisinaan ne taas ovat johtuneet vain huonosta itsetunnosta.

Valkoinen valhe on paljon käytetty, mutta tiensä päässä oleva tapa suojella yrityksen mainetta.

Erityisesti valkoisten valheiden kertominen tai ainakin ikävien asioiden kaunistelu on liitetty yritysten markkinointiin, myyntiin ja jossakin määrin myös johtamiseen. Ikävät asiat jätetään kertomatta tai niihin annetaan kaunisteltu vastaus, hyötyjä liioitellaan tai riskejä joko vähätellään tai suurennellaan.

Valkoinen valhe on hyvä apuväline sille, jolla on huono itsetunto. mutta ansa sille, joka haluaa rakentaa kestävää menestystä. Maailmasta on tullut niin läpinäkyvä, että nykymaailmassa rehellisyys toimii paremmin kuin valkoinen valhe.

Hiljattain kuulin kävelylläni pätkän kahden nuoren miehen keskustelusta:

”Vaikka kuinka väitetään, että rehellisyys kannattaa, ihmisten menestys heidän työurallaan todistaa toista. Rehellisyydestä ei palkita.”

He olivat oikeassa ja väärässä samaan aikaan.

Valkoisella valheella pääsee Suomen huipulle, mutta sitä pidemmälle pääsemiseen tarvitaan jo oikeita lihaksia. Jos päänuppisi kestää valheessa elämisen ja tavoitteesi on olla vain kylän kovin, sen sijaan että haastaisit maailman kovimmat, voit onnistua silottamaan urasi valkoisilla valheilla.

Jos tavoitteesi on maailman – tai edes pohjoismainen menestys, valkoinen valhe johtaa vain itsepetokseen. Se estää sinua ja yritystäsi näkemästä omia heikkouksiasi.

Tulevaisuuden menestyvä yritys ja työntekijä on julman rehellinen itselleen ja hellän aito ymäpäristölleen. Se tarkoittaa sitä, että sisäisessä keskustelussa asiat on puhuttava asioina ja ulkoisessa viestinnässä ei saa liikoja kaunistella.

Fake it until you make it, eli valehtele niin kauan kunnes teet sen, on internetajan suosituimpia ja samalla katastrofaalisimpia neuvoja. Se on johtanut monen suomalaisen yrityksen kohdalla liian vähäiseen itsekritiikkiin ja myönteisten puolien suurenteluun.

Lopulta se on johtanut itsepetokseen, jonka seurauksena me olemme luulleet itseämme paremmiksi kuin oikeasti olemmekaan. Olemme rakentaneet suomalaisen valehtelijoiden klubin, jossa kukoksi pääsee se, joka osaa kaunistella tykimmin.

Suomalaisten on palattava ajassa jonkin matkaa takaisin kohti vanhaa kulttuuria. Meidät tunnetaan maailmalla rehellisenä ja uutterana kansana. Seuraavan sukupolven suomalaisen yrityksen menestyksen rakennuspalikat ovatkin julma rehellisyys itselle ja kaunistelematon totuus ympäristölle.

Kaikkein kovimpien kavereiden ei ole koskaan tarvinnut pullistella turhaan. He ovat tienneet mihin pystyvät ja tehneet juuri sen.

 

Pasi Sillanpää, COO Kuudes Aisti

Kirjoittaja

,