fbpx

Work goes happy

Blogit

Miksi liikkuisin?

Terveydenhoitaja ja tuttavat patistavat liikkeelle. Hyötyisin siitä kuulemma ja olisi aiheellista. Ohjeitakin on kertynyt jo vinopino ja netti pursoaa ohjetta jos toista: 2 tuntia 30 minuuttia viikossa pitäisi mennä reippaasti tai 1 tunti 15 minuuttia rasittavasti ja istumistakin pitäisi nykyisin välttää. Kaupantekijäisiksi pitäisi lisäksi vahvistaa ja venyttää lihaksia pari kertaa viikossa! Tulee hiki jo ajatellessa; kuka tuommoiseen pystyy, saatikka kehtaa?! Miksi liikkuisin?

No puntaroidaanpa: luut ja lihaksisto voisi paremmin, pumppu ja keuhkot toimisi paremmin, en sairastuisi niin helposti sydänverisuonitauteihin tai diabetekseen, saattaisin jopa elää pidempään ja plaa, plaa, PLAA! Mun olohan on ihan hyvä, ellei vallan mainio! Ei ole sairauksia, ainakaan vielä. Mikäs tässä on öllötellessä? Työpäivän jälkeen on mukava nostaa jalat sohvan laidalle ja vapaa-aikana nautiskella ihan rauhassa kun ei ole kiire mihinkään. On pakko tasoittaa mieltä arjen kiireestä. Katella vaikka leffaa sillä aikaa, kun lapset pelailevat padilla.

En ole ikinä liikkunut, ellei ole pakotettu, esimerkiksi koulussa. Silloinkin yritin lintsata kun olin aina viimeinen ja surkein. Mitä siitäkin nyt tulisi jos alkaisin liikkua? En ole mikään missi, niin kuin nykyisten selfieiden perusteella pitäisi olla, ei ole sopivia varusteita saatikka paikkaa mihin mennä. Miksi näkisin vaivaa ja kiusaisin itseäni, kun ei ole oikeasti tarvettakaan? Ehkä joskus innostun tai sitten en.

Kuulostaako tutulta? Oletko sinä yrittänyt aktivoida asiakastasi tai tuttavaasi liikkeelle vai oletko itse usein siellä sohvan pohjalla?

Liikunnan myyminen terveysvaikutukset edellä vähän liikkuville on yleistä, mutta usein tehotonta. Mikäli liikunnalla ei ole ollut koskaan mitään merkitystä henkilön elämässä, on sitä vaikea ottaa osaksi elämää ilman myönteisiä kokemuksia. Mistä niitä myönteisiä kokemuksia ja liikunnan elämyksiä on sitten mahdollista saada? Entä jos hakisitkin ystäväsi kävelylle tai menisitte pyöräillen kauppaan tai pelaisit hetken krokettia lasten kanssa pihalla. Saisitte ehkä juteltuakin samalla! Pieni happihyppely tuo myös mielenvireyttä ja hetken pyrähdys luonnossa vähentää stressiä. Kotityötkin maistuu paremmalta, kun piipahdat jossain, vaikka tarkistamassa joko lähikoivuista on pudonnut lehdet. Voit toki lähteä liikkumaan ryhmässäkin, jos sellaisia matalankynnyksen kokeiluryhmiä löytyy. Saisitko sinne kaverin mukaan tai olisiko jopa mahdollista, että löytäisit ryhmästä uusia tuttavia?

Ensimmäinen askeleesi voisi olla terveysliikuntatavoitteiden sijaan hyvinvointiaktiivisuutesi lisääminen eli mieti kuinka voisit olla arjessasi aktiivisempi ja enemmän liikkeellä? Kokeile miltä tuntuu olla yksi päivä ilman somea, pelejä ja televisiota. Löytyykö aikaa liikkeelle ja ihmisten kanssa seurustelulle? Terveysvaikutukset tulevat kyllä ajallaan kunhan pääset alkuun ja tunnet miltä liikkuminen tuntuu.

Entä me terveysvalistajat ja liikunnan palveluntarjoajat sitten..Olemmeko miettineet loppuun asti kuinka vähän liikkuvia saadaan liikkeelle ja tuetaan liikkumisen aloittamisessa? Kohtaavatko nykyiset palvelumme heidän tarpeitaan?

Oma työni kohdentuu syrjäytymisuhkaisiin ja usein eristäytyviin nuoriin, joille olemme suunnitelleet hyvinvointiaktiivisuutta edistävää palvelumallia Oulun kaupungissa. Olemme vahvasti sitä mieltä, että hyvin suunnitellulla liikunnalla voidaan vaikuttaa mm. nuorten oppimiseen, syrjäytymiseen, mielenterveyteen, osallisuuteen, identiteetin kasvuun, vuorovaikutukseen ja toimijuuteen. Arvokkaisiin asioihin nuorten elämän kannalta, terveysvaikutukset tulevat sitten ajan kanssa. Nuorten ohjaaminen palvelun piiriin vaatii nuorten kuulemista, moniammatillista yhteistyötä ja uudenlaisia työkaluja liikuntaan motivoimiseksi. Vähän liikkuvien profiileja on erilaisia – tässä niistä yksi esimerkki. Kun kuulet seuraavan kerran kysymyksen miksi liikkuisin, niin toivottavasti vastauksesi on jotakin muuta kuin plaa, plaa, PLAA!

Jaana Ukonaho, liikunnanohjaaja (YAMK), projektipäällikkö
HEP! – Hyvinvointiliikuntaa elämän poluilla! – hanke
ODL Liikuntaklinikka

Kirjoittaja

,