fbpx

Work goes happy

Blogit

Mikään ei ole yhtä pysyvää kuin muutos

Usko pois, niin elämässä kuin työelämässä mikään ei ole yhtä pysyvää kuin muutos.

On meistä itsestämme kiinni, näemmekö muutokset pelottavina, uhkaavina, vai mahdollisuuksina.

Saamme joka päivä lukea ja kuulla, miten työelämä ja työtehtävät tulevat muuttumaan ja usein muutoksia kuvaillaan mitä karmaisevimmilla kauhukuvilla.

On ilmiselvää varmasti kaikille, että teko/tuki/keino/koneäly tulee muuttamaan työtehtäviä ja tapojamme tehdä työtä. So what? Niinhän tapahtui jo silloin kun ensimmäinen koneälyn, eli tietokoneiden, aalto valloitti työelämän.

Itse en ainakaan muista kokeneeni sitä aikaa millään tavalla uhkaavana. Päinvastoin, olin suorastaan innoissani saadessani avukseni koneen, jolla työni tekeminen (ja vapaa-aikakin) sai aivan uusia ulottuvuuksia. Ja kyseessä ei ole mikään ”nörttiys”, sillä edelleenkin olen kaikkea muuta kuin alan osaaja. Itse asiassa olen aivan varmasti tietotekniikan taidoiltani keskivertoa surkeampi.

Esimerkkinä kuitenkin siitä mitä teknologia (hyvässä mielessä) mahdollistaa ja miten tänä päivänä täysin kokematon ja osaamatonkin voi tehdä, on tämä elämäni ensimmäinen itse tekemäni mainosvideo Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu

Apunani oli vain pieni drone ja kamera. Eli teknologia. Onnekseni apunani oli myös veljeni (kiitos Mika) tekemä musiikki, joka rytmitti ja helpotti tehtävääni.

Vain muutamia vuosia taaksepäin vastaavan videon tekemiseen olisi tarvittu joukko ammattilaisia, lentokone/helikopteri kuvaajineen ja todella iso tukku euroja.

Pointtini on kuitenkin tässä.

Dronea lennätin ja ohjailin minä, se oli MINUN apurini. Eikä toisin päin.

Ainoa asia mistä olenkin oikeasti huolissani, on nykyisen kaltaisessa nopeassa muutoksessa ihminen. Ja se miten juuri ihminen tulee näitä ”älyjä” käyttämään. Tai tulee niiden kautta käytetyksi.

Työtä tekevät ihmiset (tai sitten koneet) ihmisille ja ihmisen tulee myös pysyä myös (työ)elämän keskiössä. Ja juuri siksi, niin nyt ja varsinkin huomenna, arvojen ja vastuullisuuden merkitys tekemisissämme tulee olla keskiössä.

Tässä syy miksi halusin nostaa kevään uudistuvaan tapahtumaani pääteemoiksi arvot ja ihmisen. Haluan vahvasti, että me kaikki olemme omalta osaltamme mukana muutoksen tekijöinä, emmekä pelkästään muutoksen mukana viemiä.

Mielestäni meillä on tarvetta laajempaan ja avoimempaan ja miksei kyseenalaistaviinkin keskusteluihin siitä mihin suuntaan haluamme muutosten menevän.

Jokaisella meistä ja varsinkin yhdessä meillä on mahdollisuus vaikuttaa asioiden kulkuun, muutokset eivät tule avaruudesta, muutokset teemme me. Ihmiset.

Emmekä tarvitse siihen ainuttakaan keltaista liiviä. Vain yhteistä tahtoa.

Tervetuloa vaikuttamaan Oopperatalolle 26.3. Tapahtuma on edelleen kaikille avoin ja maksuton.

Sillä hyvä työelämä kuuluu meille kaikille.

Jyri Kansikas, toimitusjohtaja, Work goes happy Oy

Kirjoittaja

Jyri Kansikas, Toimitusjohtaja, Work goes happy Oy