fbpx

Work goes happy

Blogit

LUONTO AUTTAA MEITÄ VOIMAAN HYVIN

Työpäivän aikana kannattaa mennä hetkeksi ulos paikkaan, jossa näkee luontoa ja on hiljaista. Tutkimukset osoittavat, että jo 15 minuutin oleskelu rauhallisessa ympäristössä rentouttaa ja vähentää stressiä. Tätä selittää ihmisen kehityshistoria. Aistimme ja niiden toiminta ovat kehittyneet nykyiseen muotoonsa jo vuosituhansia sitten. Sisätilat, joissa vietämme nykyään suurimman osan ajastamme, ovat aisteille vielä uusia ja hämmentäviä. Kun olen kiinnostunut akustiikasta, otetaan esimerkiksi kuulo. Ulkona puut, kalliot ja aukeat paikat auttavat meitä kuulemaan selvästi sekä tunnistamaan mistä  ja kuinka kaukaa ääni kuluu ja aiheuttaako se meille uhkaa. Sisätiloissa ääniympäristö on toisenlainen. Äänet tulevat läheltä ja ne heijastuvat huoneen tasaisista ja kovista pinnoista. Heijastukset muuttuvat ääntä, jolloin korva aistii äänen luonnottomana. Kehomme reagoi ääniin samoin kuin tuhansia vuosia sitten.

Ikävä totuus on, ettei työpaikan läheltä useinkaan löydy rauhallista luontoa. Onko sitten mahdollista luoda esimerkiksi toimisto- sairaalatiloihin miellyttävää luonnollisen kaltaista ympäristöä, joka edistäisi hyvinvointiamme. Biofilinen suunnittelu pohtii tähän ratkaisuja. Luonnonmukainen valaistus ja miellyttävä ääniympäristö ovat tässä keskeisiä tekijöitä. Näiden toteutukseen on useita ratkaisuja. Mutta miten rajallisiin tiloihin saadaan se metsä ja järvi. Yksi keino on käyttää suuria kuvapintoja, joiden toteutus nykytekniikalla on mahdollista aivan kohtuulliseen hintaan. Ja samalla parannetaan myös ääniympäristöä kun kuvat tulostetaan ääntä vaimentavalle akustiikkalevylle. Kuvissa muutama esimerkki Seinäjoen keskussairaalasta. Ikkunattomiin tiloihin on saatu pala luontoa.

Luonnossa kannattaa olla aina kun siihen on mahdollisuus ja pala luontoa sisätiloissa auttaa meitä tuntemaan, että work goes happy.

Ecophon on ensi kevään WGH -päätapahtuman pääyhteistyökumppani. Tapahtuma järjestetään 26.3.2019 Oopperatalolla.

Jyrki Kilpikari, Saint-Gobain Finland Oy / Ecophon

 

Kirjoittaja

,