fbpx

Work goes happy

Blogit

Kaikki lähtee välittämisestä

Palaute on tärkeää työmotivaatiomme ja työviihtymisemme kannalta. Jokaiselle meistä on tärkeää tietää, että saamme aikaan konkreettisia ja oikeita asioita. Aikaansaamisen tunne on tärkeää työhyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Hyvällä palautekulttuurilla lisätään myös työntekijän kokemusta siitä, että hän on työyhteisölle arvokas.

Pystymme arvioimaan omaa suoritustamme toki itsekin, mutta on tärkeää, että palautetta saadaan myös ympäristöstä: kollegoilta, esimieheltä, johdolta. Harvassa organisaatiossa on oikeaa palautteenannon kulttuuria. Tai vähintäänkin ihmisten taidot antaa palautetta vaihtelevat suureksi. Yleensä, kun kuulen yrityksestä, jossa palautekulttuuri on olemassa ja on panostettu itsearviointiin sekä ympäriltä tulevaan palautteeseen, on yritys palkittu yhtenä parhaista työpaikoista.

Miten saisimme näitä hyviä käytäntöjä levitettyä mahdollisimman moneen organisaatioon?

Organisaatiokulttuuri kaiken perustana

Kaikki lähtee arvostuksesta ja luottamuksesta. Jos organisaatiosta ei löydy niitä, on ensin keskityttävä niiden lisäämiseen. On turha kehittää muita osa-alueita, jos perusteet eivät ole kunnossa.

Toisaalta kaikkia kunnioittavan palautteen antamisen kulttuurin rakentaminen voi olla yksi osa arvostamisen ilmapiirin toteuttamista. Lähes kaikki työntekijät janoavat palautetta. Haluamme kiitosta, mutta haluamme myös kuulla, missä meillä on parantamisen varaa. Haluamme toki saada senkin palautteen rakentavassa ja kehittävässä hengessä.

Miten palautetta sitten annetaan ja pyydetään?

Palautteen antaminen ei ole helppoa. Mutta ei ole sen vastaanottaminenkaan. Miksi se tuntuu niin hankalalta? Pelkäämme loukkaavamme toista. Ehkä toisen suuttumustakin. Useimmiten asiat voidaan kuitenkin sanoa tavalla, joka on huomioiva ja ystävällinen.

Palautteen antamisen kaava on yksinkertainen, vaikka se ei olekaan monelle helppo toteuttaa. Harjoittelemalla siinäkin kuitenkin tulee paremmaksi – ehkä jonain päivänä jopa mestariksi.

1. Osoita palautteellasi että välität

Tee selväksi, että palautteella haluat auttaa toista kehittymään paremmaksi. Anna palaute aina rakentavassa hengessä ja perustellen.

2. Kysy lupa

Kysymällä ”saanko antaa palautetta?” viestit, että palautetta on tulossa. Toinen voi asennoitua kuulemaansa paremmin. Myös sinulle palautteen antaminen voi tuntua helpommalta, kun toinen on antanut siihen luvan. Hyvä tapa voi myös olla pyytää toista itse ensin arvioimaan, miten palautetta koskeva asia hänen mielestään meni. Ehkä hän onkin jo oivaltanut tehneensä virheen ja tietää, mitä pitää korjata.

3. Ole selkeä ja ytimekäs

Anna palaute aiheesta, käytä esimerkkejä tai viittaa suoraan tiettyyn tilanteeseen. Antaessasi rakentavaa palautetta on hyvä keskittyä siihen, ja jättää kehut toiseen kertaan. Jos kehut ja kritisoit samalla kerralla, voi viesti olla sekava, eikä toinen enää ymmärräkään, mitä omassa toiminnassa piti korjata. Kerro myös minkälaista muutosta odotat.

4. Anna palautetta usein

Palautetta tulisi antaa mahdollisimman usein. Toki sen täytyy aina olla aiheellista. Kun palaute – niin kehu kuin korjaavat huomiot – on säännöllistä, siitä muodostuu osa keskustelukulttuuria. Palaute koetaan myös vähemmän negatiivisena, kun sitä usein.

Esimiehen top 3 kysymystä

Esimiehenä on hyvä silloin tällöin kysyä nämä kolme tärkeää kysymystä, joilla osoitat kiinnostusta toiseen ja hänen mielipiteisiinsä. Näiden kysymysten avulla saat myös tärkeää palautetta toiminnan ja oman esimiesroolisi kehittämistä varten. Kun muistat kysyä näitä kysymyksiä riittävän usein – vaikkapa neljästi vuodessa – rakentuu myös luottamus.

”Kuinka meillä menee?”

”Kuinka sinulla menee?”
”Kuinka minulla menee esimiehenä?”

Palaute ei ole vain esimiehen velvollisuus. Kaikki meistä toivovat palautetta ja jokainen meistä voi antaa sitä. Opetellaan osoittamaan välittämistämme hyvässä hengessä annetulla palautteella, lisätään toistemme hyvinvointia ja työssä viihtymistä sekä parannetaan työn laatua.

Saisimmeko pienin askelin, asia kerrallaan rakkaan Suomemme nousuun?

 

Ulla Vilkman, Esimiestyön ja työyhteisöjen kehittäjä, Master Suomi Oy

Kirjoittaja

,