fbpx

Work goes happy

Blogit

Fokusoi tekemistä, buustaa myyntiä ja paranna jaksamistasi – yrittäjä tuotteista palvelusi

Yrittäjä – jaksatko hyvin?

Yrittäjän hyvinvointia ruokkivat innostus ja kuuluisa yrittäjän vapaus. Viime toukokuussa Yrittäjägalluppiin vastanneista yli kolmasosa teki keskimäärin yli 50 tuntia viikossa töitä. Jatkuvasti venyvät päivät ovat omiaan aiheuttamaan stressiä ja uhkaavat yrittäjän työssä jaksamista.

Yrityksen tyhjenevä kassa, kasvavat kustannukset tai väärään suuntaan menevä myyntikäyrä luovat extra painetta. Kylmäsoitto kangistaa kokeneenkin yrittäjän. Hyvin hanakasti yrittäjä tarttuu kaikkiin tarjottuihin mahdollisuuksiin ja toteaa, että ”tottahan toki tämäkin meiltä onnistuu”.

Pikkuhiljaa yrityksen asiakaskunta on yhä kirjavampaa, markkinointi ja myynti yhä tehottomampaa. Yrittäjä kokee riittämättömyyttä. Aika kuluu tarjousten turaamiseen, räätälöintiin, keskinkertaisen palvelun toimittamiseen ja virheiden korjailuun.

Kohtuullisesta kuormituksesta ei ole haittaa, jos siitä on mahdollista myös palautua päivittäin. Kuitenkin yli 13 prosenttia kyselyyn vastanneista yrittäjästä oli jatkuvasti ylirasittunut ja 4 prosenttia lähellä loppuun palamista.

Kuulostaako tutulta? Jos, niin tarvitset työhösi ohjenuoran ja johtoajatuksen. Apua löytyy tuotteistamisesta.

Tuotteistaminen tarkoittaa konkretiaa

Tuotteistaminen tarkoittaa, että paketoit palvelusi helposti ostettavaksi, markkinoitavaksi ja myytäväksi. Lisäksi palvelusi toimittamisesta tulee sujuvampaa ja kannattavampaa.

Tuotteistuksessa on kolme vaihetta – lupaus, lunastus ja paikkaus.

Lupausvaihe tarkoittaa sitä, mitä lupaat asiakkaalle, ennen kuin hän on ostanut. Eli miten lupaat ratkaista hänen polttavan ongelmansa? Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi selkeitä palvelukuvauksia, myyntimateriaaleja ja markkinointiviestejä.

Lunastusvaihe tarkoittaa toimitusvaihetta, kun asiakas on ostanut. Miten lunastat lupauksen jämerästi? Tuotteistajan näkövinkkelistä se tarkoittaa esimerkiksi millaiset työohjeet, tarkistuslistat, viestimallit ja toimintamallit laaditaan.

Paikkausvaihe tarkoittaa käytännössä reklamaation käsittelyvaihetta. Hetki ei ole maailman luovin. Jos olet miettinyt ennakkoon, voit tehdä lopulta sössimisestäkin asiakkaalle positiivisen asian.

Miten voit tuotteistamalla parantaa jaksamistasi?

Tuotteistaessasi siis päätät, kuka on asiakkaasi ja mitä asiakkaasi ongelmia ratkot. Kun rajaat asiakkaitasi ja tuotteistat palveluvalikoimasi, saat selkeän fokuksen tekemiseen. Tunnistat tärkeät työt ja opit sanomaan EI.

Tuotteistetun palvelun markkinointi ja myynti helpottuvat. Viestisi tavoittavat asiakkaasi oikeissa kanavissa. Selkeä palvelusisältö ja myyntitarinasi erottuvat kilpailijoista edukseen. Asiakas ymmärtää palvelusi hyödyt välittömästi. Selkohinnoittelu ja -sisältö sekä mahdollinen takuu lievittävät ostamisen pelkoa. Voit päästä eroon työläästä tarjousvaiheesta jopa kokonaan.

Tuotteistaessa palvelusi sisältö ja toimitusvaihe tehostuvat. Pääset eroon arjessa kuormittavista “jokainen asiakas on erilainen” ja “ihan kaikki on mahdollista” -tyyppisistä räätälöinneistä. Tasalaatuinen ja nopeampi palveluprosessi pienentää kuluja. Hiljalleen palvelusi alkaa monistua kannattavasti. Virheet, hukka ja stressaava säätäminen vähenevät.

Loppujen lopuksi tuotteistuksen tavoitteena on kasvattaa palvelun kate-euroja. Lisätä tuottoja ja pienentää kuluja yhtä aikaa. Näin saat kasvatettua myyntiä ja vähennettyä taloudellisesta tilanteesta aiheutuvaa uhkaa jaksamisellesi ja hyvinvoinnillesi.

Seuraavassa blogissa kirjoitamme, mistä tuotteistaminen kannattaa aloittaa ja mitkä ovat hyvän tuotteistuksen 9 tunnusmerkkiä.

Tulossa webinaarisarja Kasvata katetta ja vähennä stressiä – tuotteista palvelusi. Webinaarisarjan jälkeen ymmärrät tuotteistamisen periaatteet, tavoitteet ja hyödyt. Saat napakan startin palvelusi tuotteistamiseen.

Webinaarisarja: Kasvata katetta ja vähennä stressiä – tuotteista palvelusi

Noste oy on mukana myös #Wgh2023 ohjelmassa ja messualueella Musiikkitalossa 7.3.2023.

Tuotteistaja, omistaja Riikka Nurmi (DI, AmO), Noste Oy

*Yrittäjägallupin toteutti Kantar TNS Oy Suomen Yrittäjien toimeksiannosta
toukokuussa 2022.Yrittäjägallupiin vastasi yhteensä 1022 pk-yrityksen edustajaa.
https://www.yrittajat.fi/wp-content/uploads/2022/06/Yrittajagallup-toukokuu-
2022-lomat.pdf

Kirjoittaja

Riikka Nurmi , Tuotteistaja, omistaja (DI, AmO), Noste Oy