fbpx

Work goes happy

Blogit

Askeleita parempaan palauteTYÖHÖN

Palaute. Mitä sanasta tulee ensiksi mieleesi? Todennäköisesti, että jossain on tullut mokattua ja pohdit kiivaasti missä. Et ole ainut. Yleinen kokemus palautteesta saa meidät ajattelemaan virheitä ja puutteitamme: missä vielä voisi parantaa, tehostaa tai kehittyä.

Kokonaisvaltaisesti ja kalenteriin

Voisiko palautetta kuitenkin pohtia kokonaisvaltaisemmin, myönteisemmin ja monipuolisemmin? Ajatella palautetta työnä, eikä vaan sisältönä antamassa positiivista tai korjaavaa palautetta. Mitä jos alkaisimme ajatella palautetta vaikkapa merkityksellisyyden johtamisen kautta? Tai arvostavan johtamisen näkökulmasta? Tai vaikkapa suhdetoiminnan ja luottamuksen kautta? Silloin kiinnostuksemme ja huomiomme palautetyössä voisi suuntautua voimallisemmin hyvään, myönteiseen, vahvuuksiin, onnistumisiin ja kiitoksiin. Myönteisyys ja hyväntahtoisuus esimiehessä sekä työkavereissa saa meidät tuntemaan psykologista turvallisuutta, innostaa, sitouttaa sekä antaa voimavaroja (työ)elämään, jatkuvaan oppimiseen ja muutoksiin.

Palautetyö kannattaa kalenteroida siinä missä muukin työ, kuten tavaratilaukset, budjetit ja asiakaskäynnit. Omaa työtä johtaessa joutuu tekemään arjessa jatkuvasti valintoja ja pohtimaan, mihin työaikaani käytän, mikä on arvokasta ja arvojen mukaista. Miten tärkeää palautetyö on minulle ja minun roolissani, kuinka aktiivisesti ja tasapuolisesti sitä teen ja millaista palautetyöni tunnelmaltaan on, plus- vai miinusmerkkistä? Jos antamani palaute pääsääntöisesti on kritisoivaa, millaista suhdetta toiseen ihmiseen rakennan?

Kohti hyvää palautetyötä voi lähteä liikkeelle askel kerrallaan

Askel 1: Kysy millaista palautetta työntekijät haluavat.

Käsitykset ja tarpeet palautteen suhteen voivat erota melkoisesti, joten ei kannata olettaa tai ihmetellä vaan kysyä. Näin yhteinen keskustelu aiheesta on aloitettu ja parempi ymmärrys saavutettu. Kysymällä annat huomiotasi ja osoitat välittämistä.

Askel 2: Pidä palautepäiväkirjaa antamastasi palautteesta.

Pitämällä kirjaa palautteista pysyt paremmin kärryillä siitä, kenelle olet antanut palautetta, milloin ja millaista. Päiväkirjasi on muistin tukenasi, kun arvioit omaa palautetyötäsi ja johtajuuttasi, kuinka aktiivinen ja kannustava keskustelija olet ja kuinka tasapuolinen palautetyössäsi olet.

Askel 3: Keskity kohtaamisissa kuunteluun ja kysymiseen.

Kuuntelu vaatii vahvaa läsnäoloa. Opettele tietoisesti laittamaan häiriötekijät ympäriltä pois, kun kohtaat työntekijän, jotta voit keskittyä kuuntelemaan. Aktiivinen kuuntelu edellyttää, että poistut omalta agendalta ja kuuntelet ymmärtääksesi toista.

Askel 4: Palaute voi olla myös hyvin arkipäiväistä ja sitä voi antaa myös digitaalisia kanavia hyödyntäen.

Palautetilannetta ja palautetta ei tarvitse suunnitella täydelliseksi vaan tärkeätä on kannustaa, kehua ja korjata arjessa aidosti ja jatkuvasti. Tällaiset nopeat huomiot arjen tilanteista voi välittää myös digitaalisesti.

Askel 5: Kirjaa ylös eri työntekijöiden vahvuuksia ja toiveita. Juttele heidän kanssaan niistä ja osaamisen kehittämisestä.

Kun olet tarkemmin selvillä, mitä työntekijäsi tarvitsevat, mitä odottavat ja mistä unelmoivat, pystyt paremmin ja yksilöllisemmin johtamaan sekä ohjaamaan heitä niin, että he voivat hyvin, kehittyvät, kokevat itsensä arvokkaiksi ja työnsä merkitykselliseksi.

Askel 6: Videoimalla voi palautetta saada itselle.

Voit kehittyä ja vahvistua omassa palautetyössäsi videoimalla itseäsi erilaisissa tilanteissa. Video toimii meille peilinä, joka auttaa tunnistamaan eron oman käsityksen ja oman toiminnan välillä. Sen kautta voi sanoittaa sekä ymmärtää omia reaktioitaan ja tunteita.

Palautetyö kokeiluun

Joskus pienikin näkökulman vaihtaminen tai muutos omassa ajattelussa, voi saada isoja asioita aikaiseksi. Pienikin askel on parempi kuin suurin aikomus, joka verhotaan kiireen taakse. Tai verhotaan suomalaisen kulttuurin taakse, kun ei ole suomalainen tapa olla myönteinen tai antaa kiitosta. Mitäs jos lähtisimme muuttamaan tätä puheenpartta, hitusen, joka päivä, jokainen meistä?

Tsekkaa palautetyökalu ja vinkit parempaan palautetyöhön käytännössä. Kokeile, harjoittele, harjaannu.

Palautetyökalu löytyy projektin sivuilta: https://www.jamk.fi/fi/Tutkimus-ja-kehitys/projektit/yz-sukupolvi/johtamisen-tyokalut/

yzcast-podcastista löytyy myös ääneen puhuttuna palautetyökalun taustaa: https://soundcloud.com/jamkliiketoiminta/palautetyokalu?in=jamkliiketoiminta/sets/yz-sukupolvi

Kirjoittajat: Anita Hukkanen, lehtori ja Hilkka Heikkilä, projektipäällikkö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Kirjoittajat ovat Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallinnoimasta YZ-sukupolvi vie työyhteisön uudelle tasolle -projektista. Blogin ajatukset ja kommentit on kerätty projektissa tehtyjen kartoitusten perusteella.

Lisätietoja nuorista ja johtamisestä löytyy projektin nettisivuilta: jamk.fi/yzsukupolvi, Twitteristä: @yzsukupolvi ja Instagram: @yzjohtaminen.

 

Kirjoittaja

Anita Hukkanen ja Hilkka Heikkilä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu