fbpx

Work goes happy

Blogit

Koulutushaaste ja oppimisen kriisi

Vaikka #koulutushaaste Suomessa on otettava vakavasti, lienee sopivaa näin jouluaikaan avartaa hieman katsantoaan ja tarttua aiheeseen maailmoja syleilevämmällä otteella. Suunnataan kiitollisia ajatuksia siihen, miten hyvin asiat meillä ovat verrattuna moniin muihin maihin.

Ilokseni voin lukuisista kehittyvistä maista saamani kokemuksen pohjalta vahvistaa, että pedagoginen osaamisemme on huippuluokkaa. Maineellemme on katetta. Se, että olemme luotettavia, järjestelmällisiä ja organisoimiskykyisiä on monesti vähintään yhtä tärkeää. Me Kirkon ulkomaanavun ihmiset joudumme kohtaamaan tilanteita, joissa painitaan ihan perusasioiden kanssa: Onko paikkakunnalla lainkaan koulua – tai edes jonkinlaista oppimistilaksi soveltuvaa sisä- tai ulkotilaa? Miten kaukana asuu lähin henkilö, joka suostuu tai uskaltaa toimia opettajana? ”Pätevyydestä” ei välttämättä kannata puhua. Ennen kuin puhutaan pedagogiikasta, didaktiikasta tai muusta hienosta ja tärkeästä, niin on ensin järjestettävä kuntoon moni muu asia. Sitten kun opetus ja oppiminen tavallaan on käynnistetty, saattaa olla suuria haasteita saada paikalle oppilaita. Se tuleeko opettajakaan paikalle ei aina ole itsestäänselvyys.

Vuonna 2018 Maailmanpankin The World Development Report 2018Toteaa, että vaikka yhä useampi lapsi maapallolla käy koulua, olemme keskellä oppimisen kriisiä: 125 miljoonaa lasta ei neljän vuoden koulunkäynninkään jälkeen hallitse lukemisen tai laskemisen perustaitoja.

Unescon arvion mukaan vuoteen 2030 mennessä maailmaan tarvitaan lähes 69 miljoonaa opettajaa. Suomella on siis paljon annettavaa myös opettajankoulutukseen ja teemme sitä jo monessa maassa. Erityyppisiä koulutuksia kohdellaan hyvin eri tavoin. Sadat miljoonat vanhemmat pitävät yliopistokoulutusta lastensa ainoana autuaaksi tekevänä matkalippuna kohti parempaan elämää. Joissain maissa on perustettu kymmeniä yliopistoja samalla kun ammatillinen koulutus on olematonta. Lopputuloksena yhteiskunnassa on hirvittävä pula monien keskeisten alojen ammattilaisista. Matkailija törmää myös yllättävän usein taksinkuljettajaan, jolla on esimerkiksi juristin koulutus. Maan koulutusjärjestelmä ei siis lainkaan vastaa yhteiskunnan tarpeita, mikä täysin lamauttaa talouden kehityksen ja kasvun.

 #Koulutushaaste Suomessa ei siis ole maailman pahin, vaikka meillä Etlan raportin mukaan katoaa ja syntyy keskimäärin 500 työpaikka päivässä. Vaikka henkilöstökoulutus Suomessa supistuu – vaikka sen pitäisi kasvaa – niin yhteiskuntamme kuitenkin toimii ja edellytykset jonkinlaiselle kehitykselle ovat edelleen olemassa. Itse kunkin meistä pitää vain päättää haluammeko olla osa ongelmaa vai ratkaisua?

Kirjoittaja Jouni Hemberg (KM) on Suomen suurimman koulutusvientiä tekevän organisaation, Kirkon Ulkomaanavaun toiminnanjohtaja.

Osallistu Koulutushaasteen kahden kysymyksen pikakyselyyn: ”Mikä estää sinua kehittämästä omaa ammatillista osaamistasi?” Kaksi vastaajaa voittaa itselleen tehokkaan yhden päivän koulutuksen Tieturin kurssivalikoimasta: 

bit.ly/SOPRA191204

Podcast: @HembergJouni kertoo miten @Ulkomaanapu toimii kun hyvillä mielin jaamme osaamistamme ympäri maailman http://bit.ly/WGH191216

Kirjoittaja

Jouni Hemberg, Kirkon Ulkomaanavaun toiminnanjohtaja