Work goes happy

Arja Koriseva

Tilaa Asiantuntija

Arja Koriseva

Viihdetaiteilija Arja Koriseva on esiintynyt työksensä 25 vuotta. Hänet on nähty konserttisaleissa, tanssilavoilla, teatterissa, kirkoissa. luentosaleissa ja televisiossa. Hän on kirjoittanut yli miljoona nimikirjoitusta ja jakanut vähintään saman verran halauksia ja hymyjä kuuntelijoilleen. Arja on kuullut ja lukenut lukuisan määrän ihmisten kertomuksia aidosta elämästä: loppuunpalamisesta, työttömyydestä, lapsettomuudesta, läheisen kuolemasta ja erosta mutta myös syntymästä, rakastumisesta, uuden ammatin löytymisestä ja elämänilosta. Kaikista näistä tarinoista hän ammentaa voiman työhönsä. Hän kokee olevansa palveluammatissa.

Kiinnostuitko asiantuntijasta?

Pyydä tarjous tapahtumaasi.

Pyydä tarjous

Stressinhallinta

ILON JA UUDEN LÖYTÄMISEN KAUTTA