fbpx

Work goes happy

Blogit

WGH Iltagaala – Very special guest Emma Seppälä!

Reilut pari vuotta sitten aloin mielessäni rakentamaan ensi kevään WGH -päätapahtumaa. Päivän teemat Arvot – Työelämä – Ihminen lukitsin samoihin aikoihin. Samalla aloin kartoittamaan näille teemoille uutta, sopivaa tapahtumapaikkaa. Lopputulema on se, että 26.3.2019 tapahtuma järjestetään Oopperatalolla.

Halusin myös tehdä jotain aivan uutta. Järjestää samalle päivälle erillisen iltagaalan. Yhtenä noista päivistä käteeni osui Emma Seppälän kirja ”The Happiness Track” (HarperOne 2016). Jo ensimmäisten sivujen jälkeen päätin, että Emma on juuri se henkilö, jonka haluaisin iltagaalaani. Jos tämä ei onnistuisi vuonna 2019, odottaisin seuraavaan vuoteen. Siksi olen äärettömän onnellinen siitä, että Emman tulo Suomeen  26.3.2019 vahvistui toissa viikolla. Onnellisuus – läsnäolo – myötätunto. Näitä Emma on tutkinut. Ja näistä Emma tulee puhumaan gaalassakin. Ja näitä mielestäni me tarvitsemme myös työelämässä. Tänään ja huomenna. Koska inhimillisessä työelämässä ihminen on keskiössä.

Siksi on suuri ilo ja kunnia ilmoittaa, että liput iltagaalaan ovat nyt myynnissä https://www.tiketti.fi/wgh-iltagaala-alminsali-oopperatalo-helsinki-lippuja/58068

Tässä vielä linkki Emman esittelyyn https://emmaseppala.com/bio/

 

Jyri Kansikas, toimitusjohtaja, Work goes happy Oy

Kirjoittaja

,