fbpx

Work goes happy

Blogit

Vaikuttaminenkin on valinta – Arvot konkretisoituvat arjen teoissa

Huomenna saa vihdoin ensi-iltansa ”Pelolla johtaminen on perseestä” teatteriproduktio, jonka toteutamme yhdessä Kissconsultingin kanssa. Produktiota ovat tukemassa Ruohonjuuri, Lempäälän kunta ja Savitaipaleen kunta.

Produktiota läheltä seuranneet tietävät, että se sai alkunsa puhtaasta halusta vaikuttaa ja ettei meillä ollut sen julkistamisen aikana mitään muuta varmuutta, kuin se, että tästä tulee taloudellisesti ja liiketoiminnallisesti hyvin haastava projekti.

Ja sitä se on vieläkin.

Halu vaikuttaa ja toimia tämän ikävän ilmiön kitkemisen puolesta oli kuitenkin niin voimakas, että se ylitti nämä tosiasiat.

Haluankin kiittää jo näin etukäteen tukijoitamme, upeaa näyttelijäkaartia ja ohjaaja Hannu Kahakorpea , jotka kaikki jakavat samat arvot ja uskovat, samoin kuin me, että vaikuttaminen on oikeasti valinta.

Arvot konkretisoituvat vain tekemisen kautta. Ne eivät ole seinälle tai esitteisiin kirjattuja sanoja, vaan päivittäisiä valintoja ja sen mukaisia tekoja.

Jokainen meistä voi osaltaan ja omassa (työ)elämässään osoittaa tämän päivittäin.

Jyri Kansikas, työhyvinvoinnin edistäjä, Work goes happy Oy

Kirjoittaja

,