fbpx

Work goes happy

Blogit

Parempi viestintä – parempi työyhteisö

 

Hyvä viestintä on kuin sileä moottoritie. Meno on tasaista, vaikka ajaisit suurinta sallittua huippunopeutta. Huono viestintä on kuin kelirikkoinen kynnöspolku. Hitaasti liikkuva nelivetotraktorikin voi upota siihen ja jäädä jumiin.

Viestintä on myös vähän kuin siivous. Niin kauan kuin sitä tehdään hyvin, kukaan ei kauheasti ajattele sitä. Mutta heti kun se jätetään tekemättä tai tehdään vain ylimalkaisesti, tahrat piintyvät, lika kertyy ja niiden jälkien putsaaminen on työlästä. Joskus niistä jää jopa pysyvä jälki.

Viestintää on ajateltu jotenkin omana toimintonaan yhteiskunnassa ja yrityksessä. Teknologian ja sitä kautta työelämän kehitys on kuitenkin muuttanut tilannetta niin, että viestintä on noussut monen ammatin keskeisimmäksi osaamiseksi. Ihmiset tekevät yhä enemmän työtä verkostoissa, joissa kaikki eivät tunne toisiaan eikä kenelläkään ole välttämättä esimiesvastuuta toisiinsa nähden. Silti heidän on kyettävä vaikuttamaan muiden tekemiseen niin, että kaikki kulkevat samaan suuntaan. Toimimme myös omissa organisaatioissamme virtuaalisissa tiimeissä tai kokonaan projektien ympärille rakentuvissa organisaatiossa, jossa esimies joutuu johtamaan etäältä, joskus jopa toiselta mantereelta käsin. Kun ihmiset toimivat eri aikaan ja eri aikavyöhykkeillä, perinteinen johtaminen ei enää riitä, vaan tarvitaan kehittyneempiä viestinnän keinoja.

Teknologia ja sanoma kulkevat käsi kädessä. Kirjoitetussa blogissa voidaan sanoa asioita pidemmin kuin Twitterin viestikentässä. Videoblogi antaa mahdollisuuden tuoda kuvallisia elementtejä, joilla voidaan tehostaa viestin läpimenoa. Lavalla puhujana esiintyessä on mahdollisuus siirtää voimakkaitakin tunne-elämyksiä ja tarivttaessa sytyttää ihmisissä palo tehdä jotakin asioiden hyväksi. Tavallisessa johtamistilanteessa voidaan puhua pelottelemalla palavista öljynporauslautoista tai sitten valaa heihin tekemisen meininkiä.

Viestintä ei kuitenkaan ole yksisuuntaista. Asiakkaat ja työntekijät puhuvat yrityksistä ja niiden keskusteluiden pohjalta syntyy älykkyyttä, jota hyödynnetään vielä aika vähän. Sen sijaan, että yrittäisimme pelkästään kumota vääriä käsityksiä, paremmalla kuuntelulla voidaan parantaa ymmärrystämme siitä, miksi ihmiset ajattelevat ja kokevat niin kuin sanovat kokevansa. Paremmalla kuuntelulla opimme toimimaan niin, että väärinkäsityksiä ei synny.

Vielä suurempi käyttämätön voimavara on kahdensuuntaisen viestinnän kyky luoda uutta. Kuluttaja ei välttämättä ole maailman viisain keksimään itse, mitä ennen keksimätöntä hän saattaa tarvita, mutta hänen kanssaan voi joskus pallotella asioita ja saada hyödyllisiä näkemyksiä. Yritysten välisessä toiminnassa monet uudet innovaatiot syntyvät jo yhteistyönä, ei vain toisen yrityksen kehitystyön tuloksena.

Kun työntekijät, asiakkaat ja johtajat löytävät yhteisen tavan kommunikoida, syntyy jotakin aivan uutta ja ennalta aavistamatonta. Siitä vaikkapa hyvänä esimerkkinä toimii Osuuspankki, joka on nyt siirtymässä esimerkiksi terveysliiketoimintaan. Heidän toimitusjohtajansa Reijo Karhinen on yksi innokkaimmista suomalaisista johtajista Twitterissä.

Viestintä ei ole välttämätön paha ja ikuinen stressin aiheuttaja. Se on välttämätön kumppani, joka tekee elämästä helpompaa

 Pasi Sillanpää, viestinnän uudistaja

Kirjoittaja

,