fbpx

Work goes happy

Blogit

Miltä tuntuisi olla liekeissä?

Millaiset asiat innostuttavat työtä? No ei ainakaan, jos aamulla tarvitsee jännittää tai pelätä, pomoa tai työkaveria. Eikä ainakaan, jos turha byrokratia syö työn merkityksellisyyttä. Tai jos ideoita ei kaivata tai niitä ei viedä eteenpäin. Eikä sekään innostuta, jos ei tiedä, mitä tavoitellaan.

Työiloa ja innostuksen palo tulee monesta asiasta. Tärkeä on olla yhteinen suunta ja tavoite, jota kohden mennään. ”Liekkejä” ja motivaatiota syntyy, kun pääsee vaikuttamaan työhönsä esimerkiksi ideoinnin kautta. ”Liekkejä” synnyttää todellinen asiakaspalvelu henki, jossa työtä tehdään sydämellä. ”Liekkejä synnyttää sisäinen työnilo, kannustus ja toisista todellinen välittäminen ja sopuisa työn tekeminen.

Savitaipaleella on “salaisuus” eli ns. kunnan strategia tai arvot, joka on hyvin yksinkertainen mutta inspiroiva kokonaisuus. Se sisältää vain kolme tärkeää näkökulmaa mielenkiintoisella tavalla ilmaistuna: Sydämellä, Sovussa, Sisulla. Tämä Savitaipaleen salaisuus on työkalu, jolla pärjätään entistäkin paremmin mutta, joka antaa myös merkityksellisen ohjenuoran jokaiseen päivään. Savitaipaleen salaisuus: Sydämellä, Sovussa ja Sisulla kannustaa muiden kunnalle tärkeiden asioiden lisäksi myös hyvään keskinäiseen yhteistyöhön ja sydämelliseen asioiden tekemiseen ja kohtaamisiin. Sisuakin tarvitaan, että asiat edistyvät ja menevät loppuun asti ja tuloksiksi. Sekin motivoi.

Savitaipaleen kunnassa strategia niin selkeä, että sen tuntevat kunnan lapsetkin. Yksinkertaisen kirkas strategia on ollut helppo jalkauttaa vaikkapa päiväkodeissa, joissa tehdään asioita ”Savitaipaleen salaisuuden” mukaisesti. Strategian teemat ovat osa jokapäiväistä toimintaa ja strategian positiiviset teemat näkyvät päiväkotilasten elämässä. Savitaipaleella päiväkoti-ikäisten kanssa käydään läpi asioita mitä tarkoittavat sydämellä sovussa ja sisulla toimiminen.

Kolmen kohdan periaatteet poistavat myös pelkoa kunnan organisaatiossa. Jos esimies johtaa sydämellä ja vahvistaa sopua mutta myös sisukasta asioiden läpivientiä saadaan sekä aikaan asioita mutta muistetaan myös välittää toisistamme. Kun sydämellisyys ja sopu saadaan niin työpaikoille, kouluihin ja koteihin niin ilo voittaa pelon. Yhteinen suunta sydämellisyyden, sovun ja sisun vaalimien on aikaansaanut liekkejä niin valtuustossa, työntekijöiden kun kuntalaisten keskuudessa.

Muistettava on, että valmiita ei koskaan olla ja tämän tyyppisten asioiden kanssa täytyy tehdä jatkuvasti työtä.

Tapio Iso-Mustajärvi on Savitaipaleen kunnanjohtaja. Savitaipaleen kunta on mukana ”Pelolla johtaminen on perseestä” teatteriproduktiossa ja haluaa olla edelläkävijä työyhteisöstä, jossa ilo voittaa pelon.

Kirjoittaja

,