fbpx

Work goes happy

Blogit

Kysymys & vastaus – Miksi juuri Seinäjoki?

Miksi ei?! Seinäjoki on aktiivinen kaupunki. Täällä tehdään, ei olla tekevinään. Niin ja tänne meille on helppo tulla joka puolelta Suomea, juna kulkee vauhdilla. Kyllähän me tavoitellaan tapahtumaan osallistujia pitkin Pohjanmaata ja Pirkanmaatakin. Seinäjoella on paljon yrittäjiä ja pk-yrityksiä, yrittäjyys on täällä jokaisella dna:ssa. Työtä tehdään yrittäjämäisellä asenteella ja työhyvinvoinnin merkitys vain kasvaa.

Kuinka se palvelee koko maakuntaa?

Seinäjoki on koko Etelä-Pohjanmaan keskus, lakeuden pääkaupunki. Tunnin ajomatkan sisällä on 200 000 asukasta ja maakunta on tottunut asioimaan Seinäjoella ja vierailemaan Seinäjoen tapahtumissa. Ei me turhaan itteämme tituleerata tapahtumien suurkaupungiksi. Meidän kesä alkaa olla niin tukossa, että kiva kun saadaan merkittäviä ja erilaisia tapahtumia sijoittumaan ympäri vuoden.

Mitä hyötyä ja iloa tästä tapahtumasta on teille kaupunkina/alueena? 

Siis aluksikin aivan mahtavaa, että kyseinen tapahtuma tulee Seinäjoelle! Kaupunki ja sen eri organisaatiot ovat panostaneet oman henkilökuntansa työhyvinvointiin merkittävästi ja näin on tarkoitus tehdä jatkossakin. Asia on ajankohtainen ja hyvä pitää mielessä ja samalla muistuttaa ihmisiä työssä jaksamisen tärkeydestä. Toivottavasti mahdollisimman moni paikkakuntalainen ja lähialueen työikäinen tulee tutustumaan tapahtuman tarjontaan ja vie viestiä ja vinkkejä eteenpäin omalla työpaikallaan.

Työhyvinvoinnin näkökulmasta keskeistä verkostoituminen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ammattilaisten kesken ja tutustuminen uusiin ideoihin sekä hyvien käytänteiden jakaminen puolin ja toisin.

Ja tapahtumakaupunkina tapahtumien kirjon laajentuminen tuo uusia kävijöitä kaupunkiin sekä luo mahdollisuuden paikallisille osallistua mielenkiintoiseen tapahtumaan omassa kaupungissa.

Millä sanoin toivotatte näytteilleasettajat ja messukävijät tervetulleeksi?

Elämään ja työelämään on tärkeä löytää draivia. Yrittäjyyden ykköskaupungissa Seinäjoella koko kaupunki on täynnä positiivista vauhtia! Meno ja meininkiä riittää ja meillä on hyvä ”pöhinä” – kaiken tämän keskellä on kuitenkin hyvä muistaa pitää myös itsestään ja työntekijöistään huolta,  Olemme päässeet oman rohkeutemme ansiosta hyvän kierteeseen. Innostuimme ja uskalsimme onnistua. Onnistumiset ovat ruokkineet menestystä entisestään. Nyt hyvän kierrettä on ilo kiihdyttää entisestään. Tervetuloa mukaan aistimaan yrittäjyyden dna ja tekemisen meininki.

Mitä toivotte tulevaisuudelta WGH-yhteistyön suhteen?

Toivottavasti saadaan tästä jokavuotinen tapahtuma meidän kaupunkiin ja tietysti pienellä pohjalaisella hulluudella meidän tavoitteena on, että tapahtumasta vähintään tulee yhtä suuri kuin Helsingin tapahtumasta. Olisi hienoa, että tästä vakiintuisi meidän alueen odotettu työhyvinvoinnin suurtapahtuma, jonne tullaan niin Vaasaa kuin Tamperettakin myöden.

Tästä se lähti…

”Palmun Jenniina tässä Seinäjoki Congressilta heippa, mitä kuule tuumaat sellaisesta ideasta, että toisitte Work Goes Happy –tapahtuman Seinäjoelle?”

Näillä sanoilla aloitin puhelinkeskustelu Kansikkaan Jyrin kanssa ja siitä se homma sitten lähtikin rytinällä eteenpäin. Jyrihän innostui asiasta ja jo viikon päästä tavattiin Outin kanssa Helsingin WGH tapahtumassa ja ruvettiin yhdessä miettimään sopivia tiloja ja päivämääriä Seinäjoen tilaisuudelle. Tapahtumaa on toki aikaisemminkin järjestetty pääkaupunkiseudun ulkopuolella, Turussa, Tampereella, Lahdessa, Jyväskylässä, Oulussa, mutta nyt saamme tapahtuman ensikertaa tänne lakeuksille.

Ja alku ainakin näyttää lupaavalta. Löysimme tapahtumalle loistavan paikan ja uskoisin, että ajankohtakin (torstai 12.10.2017) on toimiva. Yritysten hr-vastaavat ja johtoporras voivat hyvissä ajoin aloittaa suunnittelemaan toimenpiteitä seuraavalle vuodelle ja miksei jo jotain loppuvuodellekin.

Tässä kun olen miettinyt, että mitkä ne meidän (Seinäjoen) tavoitteet tapahtumalle ovat, niin tuli mieleen eräs pohjalainen sanonta: ”Hyvää yritetähän, mutta priimaa pakkaa tulemahan”. Siinä se ajatus on kiteytettynä.

Teemme siis kaikkemme sen eteen, että tapahtuma onnistuu yli odotusten ja WGH vakiinnuttaa paikkansa Seinäjoen tapahtumakalenterissa ja saamme tulevaisuudessakin nauttia tapahtuman antimista.  Ei muuta kuin tervetuloa!

Jenniina Palmu, myyntipäällikkö, Seinäjoki Congress Oy

Kirjoittaja

,