fbpx

Work goes happy

Blogit

Johtajuus kuin vanhemmuus – kehitystä vauhdissa

Vuosikymmeniä sitten vanhemmuus oli etäistä: vanhempia teititeltiin eivätkä lasten ja vanhempien välit syvän kunnioituksen ja perinteiden noudattamisen vuoksi kovin läheisiksi voineet tulla. Mutta eipä entisajan tehdaspamppukaan paljoa duunareiden elämästä tiennyt, etäisyyttä ylläpidettiin sielläkin. Tosin poikkeuksiakin löytyy: jotkut sahapatruunat tunsivat sahurinsa ja heidän perheidensä asiat hyvin ja loivat poikkeuksellisen yhteyden eri työntekijäryhmien välille. Uskon, että siitä hyötyivät kaikki myös taloudellisesti. Nykyään etäinen vanhemmuus tai esimies-alais-suhde ei taida kelvata kenellekään. Sekä alaiselta että esihenkilöltä edellytetään sosiaalisia taitoja ja henkilökohtaista sitoutumista.

Toimi pomona kuin vanhempi: varmista, että välisi jokaiseen alaiseen ovat riittävän läheiset ja että tiedät heidän kuulumisensa ainakin työasioissa. Parhaiten se onnistuu, jos ehdit jutella ja tehdä asioita yhdessä riittävän usein jokaisen kanssa.

Viime vuosikymmeninä vanhemmat ovat joutuneet tottumaan siihen, että lapset ovat teknisesti heitä taitavampia. Itse kysyn lapsiltani jatkuvasti neuvoa esimerkiksi puhelimen käytön optimoinnissa. Myös esihenkilö on nykyään usein monessa työn yksityiskohdassa työntekijää tietämättömämpi. Älä anna sen syödä arvostusta tai haastaa esihenkilön itsetuntoa, vaan suhtaudu siihen yhtä mutkattomasti kuin minä neuvon kysymiseen lapsiltani: Hei, en osaa, voitko auttaa. Kullakin on roolinsa. Päin vastoin, tässäpä on esimiehen käyttöön hyvä jatkuvan kehun paikka, sillä työntekijän osaaminen on hyvä juttu koko tiimin kannalta.

Jokainen vanhempi haluaa tarjota lapsilleen parhaan mahdollisen ympäristön oppimisen ja tulevaisuuden rakentamisen kannalta. Toimi tässäkin esihenkilönä kuin vanhempi: ajattele työntekijöiden hyvinvointia ja tulevaisuutta, anna heille parhaat olosuhteet oppia ja loistaa omassa työssään. Rakenna heidän ympärilleen turvaverkkoa, mutta heittele myös haasteita. Ja huomaat varmaan esimerkin voiman: asenteesi ja työtapasi tarttuvat.

Vanhempiaan ei voi valita, mutta esihenkilöt kyllä. Johtamiskulttuuri on yhä tärkeämmässä roolissa parhaiden osaajien houkuttelemisessa. Vanhemmuus voi siivittää hyvään johtamiseen, kun tasapuolisuuden, turvan, avoimuuden, haasteiden ja oppimismahdollisuuksien tarjoaminen on tuttua ja kyky omaan kasvamiseen ja yhteiseen kehittämiseen on olemassa.

Tärkeintä on läsnäolo.

Minna Huotilainen, kasvatustieteen professori, aivotutkija

Kirjoittaja

,